Rippikoulu

Rippikoulutyö on seurakunnan työaloista minulle rakkain ja läheisin. Siinä viihdyn, siinä saan toteuttaa itseäni ja kokea onnistumisia.

Olen luonteeltani kehittäjä ja uudistaja. Jokaisen riparin jälkeen mietin, mitä voisi tehdä vielä paremmin. Mitä välineitä voisin luoda rippikoulujen käyttöön? Mikä helpottaisi opettajan työtä ja parantaisi rippikoulujen laatua? 

Olen ollut isosena, apuohjaajana, kesäteologina ja lopulta pappina kaikkaan mukana yli neljälläkymmenellä riparilla. Jokainen niistä on ollut erilainen. Jokainen niistä on opettanut minulle jotain, enkä koe olevani lähellekkään valmis. Kuinka voisinkaan olla? Nuoret muuttuvat, tämä maailma muuttuu. Rippikoulun on muututtava siinä mukana

Elämyksiä ja seikkailuja

Suurin osa luomistani rippikouluvälineistä ja metodeista liittyy elämykselliseen oppimiseen ja seikkailupedagogiikkaan. Oppimisen pitää olla hauskaa! Elämä on seikkailu! Miksi rippikoulun pitäisi olla tylsää oppitunnilla istumista, kun se voisi olla myös yhteisen elämyksen jakamista, yhdessä oppimista ja yhdessä kokemista? 

Hiljentymistä

Rippikoulun hartauselämä on kaunista ja herkkää. Siinä on sellaista aitoutta, joka häviää aikuisuuden myötä. Koen erityisen tärkeäksi nuoren spiritualiteetin tukemisen, nuoren rohkaisemisen ja kannustamisen. Uskon ei tarvitse olla jotain outoa ja jäykkää. Nuoren usko saa olla nuoren näköistä. Rippikoulun keskeinen ja luovuttamaton osa on yhteinen hiljentyminen, ja sille pitää antaa tilaa.